Tietoa seuran jäsenille
Vuodesta 2011 alkaen jokainen Jäälin Ratsastajien jäsen on voinut kerätä itselleen talkoopisteitä.
Talkoopisteitä voi saada olemalla mukana ja apuna seuran järjestämissä tapahtumissa ja toiminnoissa.
Talkoopisteet eivät ole henkilökohtaista palkkaa tai rahaa, vaan
yhteiseen hyvän kartuttamisesta saatuja "ahkeruuspisteitä".
Talkoopistelista on vain hallituksen nähtävillä, ja hallitus päättää kuinkaahkerimpia talkoopisteiden kerääjiä palkitaan.
Erityisesti seuran kassavaroja kasvattavissa tapahtumissa auttamalla saa omaa talkoopistesaalistaan kartutettua, mutta myös
pienemmästäkin seuran hyödyksi tehdystä työstä annetaan mielellään talkoopisteitä.
Miten ja miksi talkoopisteitä kerätään?
- Tapahtumissa on esillä aina lista, johon kaikki tapahtumassa ja toiminnassa apuna olevat seuran jäsenet voivat lisätä nimensä,
tehtävänsä, ja ajan jonka ovat tehtävässä olleet mukana.
- Jos teet muita seuralle yleishyödyllisiä tehtäviä, hallitus ottaa huomioon ahkeruutesi.
- Seuran jäseneksi liittyneet juniorien vanhemmat (myös kannatusjäsenet) voivat halutessaan lahjoittaa omat pisteensä lapselleen. Tämä on kiva tapa olla lapsen harrastuksessa mukana ja saada samalla itsekin vähän kivaa puuhaa!
- Huom! Vain jäseneksi liittyneet vanhemmat voivat kerätä talkoopisteitä. Muutkin vanhemmat saavat toki auttaa, mutta tällöin talkoopisteitä ei voi kerätä.
- Hallitus käy kokouksissaan läpi seuran jäsenten pisteet ja muun panoksen seuran hyväksi ja päättää, kuinka ahkerimpia seuran jäseniä voidaan vuosittain kiittää.
- Kun tulee hetki, jolloin talkoopisteitäpisteitä keränneitä on aika kiittää ahkeruudesta, ilmoittaa hallitus asiasta.
- Koska yleishyödyllisen yhdistyksen tuotto tulee hyödyttää yhtälailla kaikkia yhdistyksen jäseniä, talkoopisteitä ei voi muuttaa suoranaisesti jäsenen hyödyksi olevaksi rahaksi vaan kunkin henkilön talkoopisteiden määrä on ainoastaan hallituksen tiedossa, joka sitten palkitsee jäseniään.
- Talkoopistesysteemi on kehitetty seuran jäsenten kannustimeksi - yhteiseksi hyödyksi!
- Kaikki seuran varat käytetään joka vuosi seuran jäsenten hyödyksi, ja jokaisella seuran jäsenellä on yhtäläinen oikeus hyötyä seuran hankinnoista.
- Jokainen seuran jäsen on yhtälailla oikeutettu osallistumaan sekä kaikkeen yhteiseen toimintaan, että talkoopisteitä kartuttavaan toimintaan :)